Elämän koukeroista kiinnostunut sosiaalitieteiden opiskelija. Vasemmalle kallellaan. Ajatuksia elämästä ja maailmasta.

Hallituksen päätöksestä rajoittaa lakko-oikeutta

Viime viikolla hallitus sai lakko-oikeuden rajoitukset läpi eduskunnassa. Tätä oli jo ennakoitu pitkään mutta toivoin loppuun saakka että “entä jos” ja koko homma kaatuisi. No eipä kaatunut. Vittu.

Äänestys meni siten, että 107 oli puolesta ja 57 vastaan. Koko hallitus äänesti esityksen puolesta ja oppositiosta Keskusta (ja Hjallis) puolsivat esitystä. Koko Suomen oikeisto hallitus-oppositiorajoista riippumatta on taas tuhoamassa demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa.

Ylen mukaan poliittisten työnseisauksien enimmäiskesto rajoitetaan 24 tuntiin ja muiden työtaisteluiden enimmäiskesto lyhenee kahteen viikkoon. Aivan helvetin raakaa meininkiä. Lakot muuttuvat lähinnä symbolisiksi eleiksi. Ja miten ylipäätään määritetään poliittinen lakko? EIvätkö kaikki lakot ole poliittisia? Miten suomalaisten nyt tulisi osoittaa tyytymättömyyttään hallituksen politiikkaan? Ei hallitusta kiinnosta mielenosoitukset toreilla, koska ne eivät suoranaisesti uhkaa hallituksen tai elinkeinoelämän toimintaa tai kenenkään henkeä.

Hallitus esti päätöksellä suomalaisten enemmistön ainoan tehokkaan konkreettisen keinon vastustaa poliittisia päätöksiä. Voi lakkoilla edelleen, mutta mikäli lakkoilijat noudattavat uusia lakeja, ei lakoilla saada aiheutettua yhteiskunnallista painetta ja siten painostettua päättäjiä. Vaikutusvalta otettiin pois. Todella vaarallista demokratian kannalta. Hallitus voi rellestää neljä vuotta ja tehdä mitä haluaa, kun kansalaisilla ei ole oikeasti painostavia ja laillisia keinoja osoittaa tyytymättömyyttä.

Toisaalta, lakkoilun voimaa on mahdotonta estää lailla. Lakkoilla voi edelleen, mutta siitä tulee sanktioita. Yksittäinen työntekijä voi saada laittomaksi todetusta lakkoilusta jopa 200 euron sakot. Iso kolaus pienituloisen talouteen.

Lakko-oikeuden rajoittaminen heikentää luottamusta politiikkaan ja yhteiskuntaan. Suurin osa työllisistä suomalaisista on työntekijöitä. Hallitus lyö nyrkillä enemmistöä naamaan. Totta kai se heikentää luottamusta. Tänään tehty päätös jatkaa hallituksen linjaa, johon kuuluvat vaalilupausten pettäminen ja valehtelu kansalaisille. Koulutuksesta ei pitänyt leikata, mutta leikattiin. Vähäosaisimmilta ei pitänyt ottaa, mutta otettiin. Jatkuva valehtelu ja skandaalit eivät rapauta luottamusta vain hallitukseen (jos sitä alun perin kellään olikaan) vaan myös suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen instituutioihin.

On mahdollista, että yhteiskunnallinen ideologinen polarisaatio tulee kasvamaan. Lisäksi segregaatio kasvaa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Sitä alkaa näkemään muut kuin oman viiteryhmän edustajat vähempiarvoisina ja kenties vähemmän inhimillisinä olioina. Oikeiston luomat yhteiskunnalliset olosuhteet ruokkivat ääriajattelua. Tarjoavat täydellisen alustan sen kasvulle ja leviämiselle. Ääriajattelu ei synny tyhjästä. Venäjälläkin kommunistien vallankumous sai puitteet yhteiskunnallisista epäkohdista.

Luulisi, että toimivan kansalaisyhteiskunnan ylläpito olisi oikeistolle nimenomaan tavoite, jotta vallankumoukselliset saataisiin pidettyä kurissa ja nykyiset valtasuhteet ylläpidettyä. Kovin moni ei ole valmis nousemaan barrikaadeille, mikäli asiat omat asiat ovat suhtkoht hyvin.

En ymmärrä, mitä hallitus kuvittelee tavoitteillaan saavuttavansa. Leikkauksia vastustavat niin kansalaiset kuin taloustieteilijät. Tieteellinen tietokin vetoaa sosiaaliturvan puolesta mutta hallitus leikkaa. Lakko-oikeuden rajoittamista perusteltiin sillä, että työllisyys kasvaisi ja investoinneista tulisi houkuttelevampia. Taloustieteilijät tyrmäsivät ajatukset ja vissiin joku laskelmakin oli tehty että työllisyysvaikutukset ovat yhtä tyhjän kanssa.

Paistaahan se läpi, että hallituksen toimintaa ohjaa EK. Mutta hallituksen kun pitäisi tehdä kaikkia hyödyttäviä päätöksiä. Pistää vituttamaan.

Joka viikko tulee jokin uusi skandaali liittyen hallitukseen. Tavallaan tekisi mieli kirjoitella enemmänkin, mutta sitä alkaa turtumaan näihin. Kirjoittamishetkellä viimeisin taitaa olla se, että valtionvarainministeri Riikka Purra käski mielenosoittajia menemään töihin. Ei vittu ihan oikeasti. Valtiovarainministeri. Luulisi, että aikuisella ihmisellä korkeassa asemassa olisi jotain sensitiivisyyttä ja älliä. Ennenaikaisia vaaleja toivoessa…