miskarafael

Tulipa mieleen kuinka viime kesänä olin ystävieni kanssa Ratinan suvannossa laiturilla istumassa iltaa. Juotiin olutta ja pohdiskeltiin elämää. Meillä on usein tapana keksiä kaiken maailman outoja, todellisuutta ravistelevia skenaarioita ja pohdiskella niitä. Mun ystävä heitti huulta suurin piirtein näin: ”Miettikää jos tosta sillalta juoksis helvetillinen zombilauma nyt meitä kohti. Mitä me tehtäs?”

Alettiin sit pohtimaan erilaisia skenaarioita ja vaihtoehtoja. Päädyttiin siihen, että kaupungin keskustasta pitäisi päästä pois ensi tilassa. Pohdittiin, että auton varastaminen ja kaahaaminen suoraan Lielahteen armeijaylijäämätavaraa myyvään kauppaan olisi varmaan paras tapa edetä, jotta pysyttäisiin hengissä mahdollisimman pitkään. Kunnon eräkamat, työkalut, safkat sun muut. Ja sitten kirvein pistämään mörköjä jauhelihaks.

Toinen idea oli, että pöllitään viereisestä laiturista saunalautta ja lähdetään sillä haneen. Ehkä johonkin saareen. Siellä vois viljellä maata ja elellä rauhassa. Lähdettiin sellasesta oletuksesta liikkeelle, että zombit ei osaa uida. Eihän niillä oo leffoissa ainakaan motoriikka kunnossa. Ehkä ne sit tallustaa järvenpohjaa hitaasti tai jotain. Mut ainakaan ne ei sais meitä uimalla kiinni. Talvella ne jäätyis järveen ja kevään tullen jäljellä olis vain kasa luita. Täydellinen ansa.

Entä sinä, hyvä lukija, mitä tekisit itse? Pohdi ihmeessä hetki.

Eiks oo ihan hauska ajatusleikki? Jonkinlainen skenaario joka ei tuu ikinä (toivottavasti) tapahtumaan. Mua kiinnostaa, että miks fiktio kiinnostaa ihmisiä. Sellaset leffat, pelit, kirjat, biisit sun muut viihteen ja taiteen muodot, joissa on sankareita, yliluonnollista menoa ja fiktiivisiä skenaarioita. Miks me tarvitaan pakopaikkoja meidän omasta, todellisesta maailmasta?

Kai se on niin, että meidän maailma on ikävä paikka. Kaikki ei voi olla merkityksellisiä sankareita eikä kaikilla oo kiva elämä. Tarinoissa kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Voi olla sankari, tehdä merkityksellisiä juttuja. Ei tarvi miettiä rahahuolia tai pitkäaikaissairauksia. Ei oo rajoitteita.

Mut tuskin kukaan haluais koko elämäänsä viettää esimerkiksi juuri zombeja pakoillen ja yhteiskuntaa uudestaan rakentaen. Tälläset fiktiiviset skenaariot on just nimenomaan pakopaikkoja. Olis helvetin cool, jos voisin paeta oppimispäiväkirjoja tällaiseen zombie-simulaattoriin puuhastelemaan kaikenlaista, vaikka rikkomaan kaikkia mahdollisia yhteiskunnan normeja ja lakeja. Kaahata Helsinki-Tampere-motarilla niin kovaa ku autolla vaan pääsee. Heitellä polttopulloja. Tehdä hengenvaarallinen ja uhkarohkea reissu Stockmannin herkkuun ja Alkoon zombeja vältellen. Perseillä hylätyssä eduskuntatalossa ja pressanlinnassa. Murtautua sotilastukikohtiin. Tutkia salaisia papereita ja paljastaa salaliittoja. Asua missä vaan, perustaa vaikka maatila ilman, että joutuu maksamaan helvetillisiä summia. Tehdä mitä vaan, mitä post-apokalyptisessa maailmassa tehdäänkään.

Mut sit kun paska osuukin tuulettimeen, (esimerkiksi zombi puraisee kaulasta palasen) niin voisi nappia painamalla pompata takas tosimaailmaan, just siihen hetkeen mistä koko homma lähti liikkeelle (kuten sinne laiturille Ratinassa).

En mää oikeasti haluais, että tosielämä olis edellä mainittua dystopiaa. Tällasen pitäs nimenomaan olla simulaattori. Semmonen Matrix-henkinen, että tuntee kroppansa , niin että kaikki fysiikan ja luonnon lait pätee. Videopelit on ihan kivoja, mutta ne on todella kaukana kunnollisesta tosielämän simulaatiosta. Niissä on kaavoja, eli pelimekaniikkoja, jotka oppii usein nopeasti. Silloin kun alkaa hahmottamaan niitä kaavoja, hajoaa immersio ja uskottavuus. Herää heti siihen, et aijaa, tää olikin vaan peli. Lisäksi peleissä on rajoitteita. En pysty tekemään kaikkea, mitä voisin tosielämässä tehdä. Eikä ne oo niin immersoivia. En mää voi tuntea fyysisiä tuntemuksia, kuten lämpötiloja tai kipua.

Ehkä on ihan hyväkin, ettei teknologia oo (tiettävästi) niin pitkällä, että voitas suorittaa tällaisia Matrix-tason simulaatioita (Tai sit eletään nytkin simulaatiossa). Voi olla, että jengi jäis koukkuun niihin. Miks elää tylsää wagecuck-toimistolla-kasista-neljään -elämää, kun voi tehdä mitä tahansa mieleen juolahtaa? Elää itseä ja läheisiä varten. Kokea kaikkea outoa ja extremeä.

Ehkä tälläset fantasiat kielii siitä et mä oon hullu tai jotain. Tai sit yhteiskunta vaan on tylsä, kerta kun kaipaan kaikenlaisia outouksia. Ehkä meidän maailma on erkaantunut merkityksellisistä jutuista. Meidän pitää miettiä raporttien dediksiä ja numeroita pankkitilillä. Ikävää. Pitää sitoutua kaikkeen. Useat ostaa asunnon ja tavaralla on suuri merkitys esimerkiks statuksen muodossa. Ehkä se on tän yhteiskunnan ongelma. Pitää sitoutua ja sit turtuu siihen kun kaikki on sitä samaa.

Haluisin muuttaa maailmaa. Että olisi vähemmän näitä merkityksettömiä ja tylsiä juttuja. Ja enemmän merkityksellisiä juttuja. Ja enemmän vaihtelua. Et vois vaikka pari vuotta käyttää matkustellen, pari maata viljellen ja kalastella siinä lomassa jos siltä tuntuu. Näkisi oman työnsä jäljen ja tekis hommia sen vuoksi, että ne on oikeasti tärkeitä.

Mutta pystytäänkö niin suurta muutosta ikinä tekemään? Kuinka syvälle on juurtunut nykyinen maailmanjärjestys? Kuinka suuri kriisi tai muu tekijä tarvitaan, että voitaisiin oikeasti saada isoja, koko yhteiskuntajärjestystä muuttavia juttuja aikaan? Ei mikään yhteiskunta ole ollut ikuinen, ainakaan tähän mennessä. Tuskin nykyinenkään maailmanjärjestys on. Mutta se muutos ei välttämättä tapahdu nyt, tai edes sadassa vuodessa.

Ehkä pitää tehdä itse se muutos. Vaikka perustaa kommuuni. Alkaa viljelemään perunoita ja pitää vuohia, kuten yks frendi ehdotti. Esimerkissä on voimaa. Ei kansanliikkeetkään synny tyhjästä. Aina on joku tai joitakuita toimijoita, jotka inspiroi muita. On Gandhia, Rosa Parksia, George Floydia sun muita tyyppejä, joiden tarinat on inspiroinut ja synnyttänyt kansainvälisiäkin liikkeitä.

En tiedä, onko tällä tekstillä varsinaisesti minkäänlaista pointtia tai kokoavaa ajatusta. Lähinnä oli tarkoitus purkaa omia ajatuksia ja sitä kautta kehittää pohdintoja. Ehkä herättää lukija ajattelemaan maailmaa uudesta vinkkelistä. Että ajatukset ja fantasiat kantaa meitä eteenpäin, tai jotain. Kuulostaapa kornilta, vaikka on varmaan ihan totta :D