Eduskuntapuolueet ja kapitalistinen realismi
Edesmennyt brittiläinen filosofi Mark Fisher käyttää käsitettä “capitalist realism” (kapitalistinen realismi) kuvaamaan yhteiskuntamme tilaa 2010-luvulla kirjassaan Capitalist Realism: Is There No Alternative? Fisherin teesi on, että kapitalismi on hyväksytty yhteiskunnassa ainoana toimivana taloudellisena sekä poliittisena järjestelmänä ja vaihtoehdon löytäminen sille on mahdotonta.
Fisherin teesi pätee edelleen neljätoista vuotta kirjan julkaisusta. Elämme edelleen kapitalistisessa realismissa. Teollistumisen ja globalisaation myötä kapitalismi on levinnyt jokaiseen nurkkaan maapallolla. Valtioiden kytkeytyminen kansainvälisiin markkinoihin on aiheuttanut riippuvuuden kapitalismiin, mikä vain vahvistaa nykyistä tilaa ja tekee lähes mahdottomaksi sen muuttamisen.
Nykytilan kestämättömyyteen on herätty muun muassa ilmastokriisin myötä. On huomattu, että suuret tuloerot eivät lisää hyvinvointia yhteiskunnassa. On tajuttu, että jotain pitää tehdä. Puolueilla on erilaisia ratkaisuja aina päästöjen vähentämisestä tuloerojen tasoittamiseen progressiivisella verotuksella. Nämä ideat sijoittuvat kuitenkin aina kapitalistisen diskurssin sisälle. Suomen eduskunnassa ei tietääkseni ole puhuttu kapitalismin korvaamisesta toisella talousjärjestelmällä.
Vaikka vihreitä kiinnostaa ilmastokriisi ja luontokato, ei heitä turhaan haukuta kokoomuksen puisto-osastoksi. Ovathan vihreiden poliittisen ohjelman taloutta koskevat linjaukset markkinatalousmyönteisiä. Ilmastokriisi johtuu fossiilikapitalismista, johon tämänhetkinen maailmamme ja elintasomme perustuvat.
Vihreät haluavat “vihreää” kapitalismia. Heidän visiossaan on “päästöttömiä” autoja ja kaikki kuluttavat onnellisesti “päästöttömiä” tuotteita. Se ei toimi. Kapitalismi pohjautuu loputtomaan talouskasvuun, mikä on mahdotonta, koska syklisesti uusiutuvia luonnonvaroja on rajallinen määrä. Mikäli kulutus vähenee — tulee talouskriisi. Kulutusta ei voida jatkaa samaan tahtiin, koska luonnonvarat ehtyvät.
Demaritkin ovat myyneet sielunsa saatanalle. Kapitalistinen realismi paistaa läpi heidänkin talousohjelmassaan. Kauas on tultu Forssan ohjelman ajoista, jolloin tavoitteena oli poliittisin keinoin lakkauttaa yksityinen tuotanto, siirtää tuotantovälineet valtion omistukseen ja siirtyä sosialismiin.
Oikeisto taas suorastaan palvoo kapitalismia. Kokoomus, keskusta, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit haluavat vahvempaa uusliberaalia politiikkaa, mikä ohjaisi meitä yhä suurempaan ahdinkoon.
Suomessa ainoa kapitalistista realismia vastaan taisteleva eduskuntapuolue on Vasemmistoliitto. Lisäksi kapitalismia vastustaa tietysti Suomen kommunistinen puolue, mutta se ei alle prosenttiyksikön kokoisella kannatuksellaan ole lähelläkään pääsyä eduskuntaan.
Vasemmistoliiton periaateohjelma on epäselvä: Vasemmisto sanoo vastustavansa globaalikapitalismia, mutta ei kerro konkreettisia vaihtoehtoja nykyiselle talousjärjestelmälle.
Kapitalistinen realismi tekee hankalaksi kuvitella toisenlaisen yhteiskunnan. Kun on syntynyt kapitalistiseen maailmaan ja elänyt sen sääntöjen mukaan taaperosta saakka, on hankala rikkoa sisäisiä malleja ja kuvitella yhteiskunnan järjestämistä toisella tavalla. Ehkä siksi vasemmistolla ei ole konkreettisia ehdotuksia uuden talousjärjestelmän pohjaksi?
Pettymyksekseni, tämän vuoden eduskuntavaaleja edeltävissä tenteissä vasemmisto ei kertaakaan puhunut kapitalismin turmiollisuudesta tai sen korvaamisesta sosialismilla (tai mikä vasemmistoliiton visio onkaan, siitä kun ei periaateohjelman perusteella saa selkeää kuvaa). Sen sijaan se keskittyi lähinnä kiistelemään kapitalistisen järjestelmän sisällä tehtävistä muutoksista oikeiston kanssa, mikä on valitettavaa. Kiistelemällä kapitalistisen järjestelmän muutoksista ei päästä lähemmäs ratkaisua — eli sosialismiin siirtymistä.
Kapitalismin vääryyksistä voisi kirjoittaa vaikka kirjasarjan. Prosentti maailman väestöstä omistaa enemmän kuin loput 99 prosenttia. Maapalloa raiskataan rahankuvat silmissä: Luonnonvarat hupenevat turhaan krääsään ja pikamuotiin — tavaroihin, joita käytetään vain kerran tai kaksi.
Suomalaiset kuluttivat tänä vuonna oman osuutensa maapallon vuotuisesti uusiutuvista luonnonvaroista jo 31. maaliskuuta. Viime vuonna koko maapallon väestö käytti uusiutuvat luonnonvarat loppuun 28. heinäkuuta. Ilmastokriisi on kapitalismin tuote, jota ei voida ratkaista kapitalismilla. Jos kulutusta ei kaikkialla maalmassa vähennetä huomattavasti, Suomessa kolmasosaan — napajäät sulavat, päiväntasaajan alueet muuttuvat elinkelvottomiksi ja Golf-virta pysähtyy — näin esimerkiksi.
Pelastaaksemme maapallon ja ihmiskunnan, on kapitalismista siirryttävä maapallon kestokyvyn ja ihmiset huomioivaan sosialismiin. Talouden pitää olla ihmistä varten, ei toisinpäin.